Tavoite
Ohjausprosessin tavoitteena on auttaa organisaatiota valitsemaan avoinna olevaan työtehtävään useiden hakijoiden joukosta pätevin ja samalla tarkentaa tehtävän toimenkuvaa.
Kohderyhmä
Prosessin kohderyhmänä ovat luonnollisesti kaikki hakijat. Lisäksi sen eri vaiheisiin osallistuu valinnasta päättäviä henkilöitä erikseen sovittava määrä.
Sisällöt
Sisältöjen painopiste on avoinna olevan työtehtävän edellytyksissä ja menestystekijöissä, joita vasten hakijoita arvioidaan. Ne voidaan jakaa henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja ammattitaitoon.
Toteutus
Seuraavassa on kuvattu ohjausprosessi kokonaisuudessaan, mutta siitä on mahdollista valita myös yksittäisiäkin osioita - esimerkiksi Testipäivä ja Valintaehdotus - Duo-Plus Oy:n ohjaajan vastattavaksi ja toteutettavaksi.
Valmistelutyöt
Valinnan päätöksentekijä ja ohjaaja määrittelevät avoimeksi tulevan työtehtävän tavoitteet. Tämän pohjalta ohjaaja laatii hakuilmoituksen, jonka toimittaa hyväksymisen jälkeen sovittuun mediaan.
Hakemusten käsittely
Hakemukset osoitetaan ohjaajalle, joka käy ne läpi arvioiden jokaista työtehtävän tavoitteita vasten. Kaikki selkeästi tehtävään sopimattomat seulotaan pois prosessista, johon muut hakijat edelleen osallistuvat.
Haastattelut
Ohjaaja haastattelee henkilökohtaisesti jatkoon päässeet hakijat. On suositeltavaa, että valinnan päätöksentekijän edustaja on mukana tarkkailijana. Haastattelujen perusteella ohjaaja suosittaa 5-6 hakijaa testipäivän osallistujiksi.
Testipäivä
Testipäivään osallistuvat hakijat ohjaajan johdolla keskustelevat ja tekevät ryhmätöitä, jotka liittyvät organisaation ja avoinna olevan työtehtävän menestystekijöihin. Samassa yhteydessä he täsmentävät toimenkuvan sisältöä. Työskentelyä havainnoi ohjaajan lisäksi yksi rekrytointiasiantuntija sekä valinnan päätöksentekijän edustaja, jotka samanlaisen seurantatekniikan avulla muodostavat oman käsityksensä kunkin hakijan ominaisuuksista.
Valintaehdotus
Testipäivän jälkeen havainnoijat yhdessä parivertailutekniikkaa hyväksikäyttäen asettavat hakijat paremmuusjärjestykseen avoinna olevaa työtehtävää ajatellen. Tämän perusteella ohjaaja valmistaa lopullisen valintaehdotuksen perusteluineen kolmen parhaan ehdokkaan osalta.
Rekrytointi
Ohjaaja esittelee lopullisen valintaehdotuksen päättäjille sekä luovuttaa testipäivän yhteydessä koostetun aineiston toimenkuvan täsmennyksistä. Päättäjät toteuttavat rekrytoinnin.
© Duo-Plus Oy 2012

Ylös